Kuulumisia täältä itärajan tuntumasta

Kait sitä on jonkun sortin hullu masokisti, kun lupauduin kilometrikisan joukkueeseen jossa jokaisen osallistujan pitäisi/saa/haluaa ajaa fillarilla viikossa vähintään 450 km. Helppoo ku heinän teko. Ajanjakso olis 1.5-22.9. välinen aika, siin on sitten tuo reissukin tyttären kanssa, mut sillo on aikaa ajaa. Kaikkee sitä tulee luvatttua itsensä, mut näillä mennään. Tänä vuonna on kohta 2k mittarissa. Vähän ollaan tavoitteesta jäljessä eli 140 km viikko, mut meno muuttuu 1.5 alkaen.

Sitten 5.5 alkaa naisten maantielenkit, johon lupauduin vetäjäksi. Siinä saa sitten suunnitella reittiä ja vaikka mihin suuntaa, kahden tunnin ajaksi. Ihan ku olis vapaa-ajan ongelmia, sitä ku ei ole. Mut siihen on tottunut.

Täällä on ajettu sekä maastossa että maantiellä. Farleyssa on uus takapakka 11-40 10-pakka ja hyvin toimii.

Kausi alkanut

Kausi on alkanut ainakin töiden määrästä päätellen ja auringon, kuun ja tähtien asennosta katsoen. Ensimmäinen porukkalenkki on ajettu ja vanha kehäkettu luuli olevansa aivan rapakunnossa kun ei salilla käynyt koko kevään ja alku vuoden aikana. Kaikkea muuta kuin rapakunnossa, vieläkö tuon lääkityksen sais ihan kohillee niin avot. Vielä on hakusessa ja tämän kuun lopussa käydään puhaltelemassa ja sitten saadaan tietää onko keuhkoahtautuma vai ei. Päivä päivältä elämä maistuu ja tuoksuu erilaiselta. Eli päästös olla polttamatta on pitänyt hyvin ja elämästä nauttii ihan eritavalla nyt kuin ennen.

Pyöräily tuntuu lisääntyvän kokoajan ja sehän on hyvä asia. Lasten kanssa päätettiin tuossa yksi päivä että ensi vuonna mennään viikoksi Lontooseen sekoilee eli on säästötavoite sitten vuodeksi eteenpäin.

Nyt vaan turvallisia kilometrejä kaikille ja ollaan varovaisia siellä.