Heräsin aamulla aikaisin ja join kaksi kahvia söin salaatin aamupalaksi ja pari banaania, eväät valmiiksi ja tielle. Samaan aikaan auringon kanssa. Aamu näytti lupaavalta, tulee nätti päivä. Mikäs tässä ajellessa.
Tällaista nektaria tarjotaan.
Jossain välissä eksyin sitten reitiltä ja ajauduin rantaan. Eihän miun pitänyt tänne tulla ollenkaan, vi**u mikä suunnistaja. (Kattelee niitä senjoritoja eikä viittoja) Kuikas ollakkaan ystävämme vastatuuli ilmoitti olemassa olostaan. "Ei nyt ei prkl nyt". Eihän sille mitään voinnut, mut aurinko paistaa.
Hienot on pyörätiet, taisin suurimman osan päivä matkasta ajaa pyöräteitä pitkin. Hunajata hunajata. Sitten piti siirtyä N-xxx tielle kohti Peniscolaa. Siitä pätkästä jäi mieleen se että 3% alamäkeen joutu tosissaan polkee, siis ihan aikuisten oikeesti ja 1% ylämäkeen sai sitten taluttaa. Kyllä Espanjan maaseutu sai tutustua suomalaiseen kiroamisen perinteeseen. Näin vain kaksi reissaajaa ja menivät myötätuuleen. Että sillee. Sitten tulee pelastava kyltti Peniscolan tienhaara 5 km ja siitä vielä jonkin matkaa perille. Kun käänty kohti määränpäätä niin tuuli oli myötäinen ja nyt sitten mentiin. Vanha kaupunki tuli nopeasti eteen. Sitten tie ylös ja sitten oltiikin hukassa hetki ennenku tajusi minne pitää mennä. Paikka löytyi, Hostal Dios Esta Bien.(ei ole muuten vielä tähän aikaan auki) Miia tuli aukaisee oven (ystäväni Martin tytär. Siinä sitten hölistessä ja suunnitellessa seuraavaa päivää, sain tän päivän tuulilukematkin tietoon, joo varmasti muistan, sovitaan et ihan riittävän kova ettei maantietykit oo ajamassa, ku voi työväline lähteä alta.
Sitten kävi se mitä alussa sanoin.
Laskekaa itte kilometrit, mie en jaksa, ilmoitan ku tonni menee rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti