perjantai 22. syyskuuta 2017

#ruska2017

Ihan ensimmäiseksi, ei mennyt niinkuin halusin. Keskeytys.

Perjantaina siirryin kohti Hankoa, samalla junalla tulivat sitten Mikko Mäkipää ja Maria Luosto. Kyllä oli omanlaisensa vekslaaminen näissä VR:n pyöräpaikoissa (miksi niitä ei voi tehdä järkevimmiksi, vaan pitää kiduttaa kaikkia?) Karjaalla oli junan vaihto ja hetki vielä niin oltiin Hangossa. Siinä ajattelin ensin katsoa sen kahvilan ja sitten vähän kaupunkia. Väärin.

Garmini ei sitten suostunut ottamaan virtaa vastaan vaan vinoili. Kokeilin monia piuhoja ja ei vaan onnistu. Siinä sitten selviteltiin tilannetta ja mitä olis tehtävissä. No tilaus verkkokauppa.comista ja reitti pikkaisen uusiksi ja kertoilin myös muille että reittini muuttui alkumatkasta. Siinä sitten olikin ajantappamista iltaan asti. Muita ajajia tippui pikku hiljaa paikalle. Oli kaikennäköisiä pyöriä, yksi nojapyöräkin.






19.40 siirryttiin Vapaudenpatsaan luokse yhteiskuvaan ja rannalle, kaikki kasteli eturenkaan klo 19.49 ja matkaan.
Ensimmäinen 25 km ajettiin "ryhmässä", siis säännöt lähellä ajamisessa eivät päteneet tässä. Mutta hyvin porukka meni pisrtaleiksi ja aivan käsittömän lujaa matkapyöräilijöiksi. Siinä sitten ajettiin päätietä pitkin pois Hangonniemestä. Maisemat, no eipä niitä juurikaan nähnyt pimeällä.
Se oli sellaista valkoisen viivan katsomista ja eteenpäin menemistä. Pidin tunnin välein jaloittelutauon eli pysähdyin ja 2-5 minuuttiin jaloittelin, sitten taas matkaan. Pimeällä ajo ei vaan ole miun juttu, joutuu liikaa keskittymään siihen ettei autojen valot häikäise. Karjaa, "kahvipaussi" ja takaisin tielle. Kohta pitäisi olla risteys Helsinkiin.
Tuossahan se ja sinne. Aikani ajettua oli pakko etsiä paikka jossa voisin nukkua pari tuntia. Sellainen löytyi suhteellisen helposti. Teltta, makuupussi, viimeinen päivitys seurantaan, unta.

Lauantai 16.9.2017
Herätys, ylös, teltta kasaan ja tien päälle. Klo 4.jotakin olin jo ajamassa. Hiljaista, pimeää, pikkaisen usvaa, mutta suhteellisen lämmintä. Kohta Kirkkonummi ja aurinko nousee, on vaan hienon näköistä.



Espoo ja sen läpiajaminen ja vähän sekoilua siellä. Lauttasaari, Jätkäsaari, verkkokauppa.com ja uusi Garmini 520 ja takaisin tien päälle. Helsingin läpi Itäkeskukseen ja kohti Porvoota. Meni hyvin ja paketti postiin(se toinen Garmini). Porvoon tietä eteenpäin. Aamupala K-kaupan pihalla. Juttelua ihmisten kanssa. Taas tien päällä. Aurinko paistaan tuntuu mukavalta. Porvoo lähestyy.



Porvoo. Ruokatauko ja vähän nettiä samalla yli 140 km takana siis kokonaismatkaa. Taas liikkeelle, nämä kaupunkien läpiajaminen vie aikaa. Kohti koskenkylää. Tuttu tie, osaisi ajaa vaikka unissaan. Pikkasen rippaa vettä ja vähän aikaa. Puolipilvinen keli. Koskenkylän kahvila, nälkä edelleen. Olo suhteellisen hyvä. Kohti Pukaroa, pieniä tietä pitkin. Pukaro, nälkä edelleen. Kotijoukoilta tulee soitto, onkohan nyt kaikki kohallaan, kun on nälkä koko ajan.

Pukarosta eteenpäin ja tylsää 6 pitkin. Pari pysähdystä ja nestettä, nälkä edelleen vaikka on syönnyt. Korian aakkosbaari, kauppaan ruokaa. Taas eteenpäin, nyt olo ei ole enään hyvä, mutta ei huonokaan. Kuusankosken ohi, tuolla on järvi. Uimaranta. Hyvä, telttapaikka löyty.

Teltta, makuualusta, makuupussi. Sisälle ka ruokaa, nettipäivitys ja nukkumaan.


Sunnuntai 17.9.2017. Klo 4.jotakin herätys tosiasiaan että olen kuumeessa ja kovassa. Lisäsin vaatetta mutta siitä huolimatta kylmä ja hiki. Niveliä särkee. Saa nukuttua vielä pari tuntia, sitten ylös ja leirin purku ja kohti lähintä juna-asemaa. Olin jo ilmoittanut keskeytyksestä. Harmittaa ihan perkeleesti, mutta terveyden kanssa en leiki. Keskeytys tuli 305 km jälkeen ja sen olin vuorokaudessa ajanut.



16 km asemalle ja melkein 50 minuuttia. Joo ei ole mies kunnossa. Junassa kahvia ja sämpylä. Imatra, polkien kotiin ja saunan lämpimäksi. Sauna ja sänkyyn. Neljä päivää kipeänä ja torstai ensimmäinen kuumeeton päivä.

Lähtisinkö uudestaan? Kyllä lähtisin ja silloin toivon että on parempi onni.

1 kommentti:

  1. Harmin pala, mut teit kyllä ihan oikean päätöksen tuossa tilanteessa. Aina tulee uusia reissuja, vaik ymmärrän kyllä hyvin paljon odotetun reissun peruuntumisen harmin. Se on vaan ymmärrettävä, et peruutukset ja keskeytykset ns. "kuuluu lajiin", olkoot reissut sitten jalkasin, pyörällä, autolla tai lentokoneella. Paranemisia ja kireitä ketjuja!

    VastaaPoista