perjantai 3. helmikuuta 2017

27. Päivä

Aamu sitten aamiaisella käyntiin ja liikkeelle samaan aikaan auringon kanssa. Hyvä lähteä aikaisin ni kerkii pitkälle.



Sellai aamujumppana oli sitten 10 kilsaa nousua, no ottiha se hiukan pannuun mut katotaan mitä päivä tuo tullessaan. No siinä sitten mentiin välillä alas välillä ylös, mutta eteenpäin. Hienot oli maisemat vaikka ei niitä hirveesti jaksanut enään ihailla. Mitä nyt yhdessä kivassa jokilaaksossa ajelin ja ihmettelin. Oli meinaa vesi korkeella.




Sitä ennen saavutin huipun todistettavasti. Ei vaan aikaisemmin ollut tullut vastaan.


Vauhti oli välillä aika huima ja eteenpäin mentiin lujaa ja puolilta päivin oli mittarissa 60 km ja vielä jokunen oli jäljellä. Piti vielä tuonne Clermont-F ään ajaa ja sitten ihmetellä mistä sitä ostais taas syötävää. No Lidl sattu matkan varrelle ku oikein kunnolla kierti ja väänsi, ni osu kohalle. Paikalliset Gentlemannit olivat ihmeissään ku ilmestyin paikalle. Tais mennä iskurepliikit sekasi ku ei meinannu neidolta irrota. Mut ei se miun tahtia häirinny.


Siellä se päämäärä häämöttää. Tosin ei ollut todellinen päämäärä tänään, kävin ostaa tiketin Lyoniin ja varasin hostellista neljä yötä. Saa levätä ja pessä pyykkiä et voi taas liata ne, eiks oo kivaa. Aja ensin 100 kilsaa hyppää junaan ja ole ihan rättipoikki väsynyt.

Huomenna jatkuu.

Päivän data





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti