perjantai 10. helmikuuta 2017

33. Päivä

Heräsin warmshover paikassa hyvien yöunien jälkeen. Täälläkin oli niitä hervottomia kahvikuppeja. Tahtoo sellasen vadin. Siinä aamiaipöydässä istuessa lapset heräsivät yksitellen. Aivan ihatuttavia, vähän ujoja. Siinä sitten kamat kasaan ja tielle. Siinä sitten vilkutettiin oikein urakalla. Mutta niin vaan päästiin matkaan, he hoitoon ja minä maantielle. Aamukin oli aurinkoinen joten hymyillen mentiin.




Välillä mentiin niin pieniä teitä että luulin olevani väärässä suunnassa. Jätäkin löysin tieltä. (Nyt työ ajattelette et turvallaan se on siellä, ei käynny kuinkaa. Hähhää) Jännää metsää oli ja sitten niiku Jura-vuoristoa, kumpuilevaa ja välillä jyrkkääkin. Onneksi suurimmaksi osaksi alamäkeä. Oli pitkäkin alamäki, piti muutaman kerran pysähtyä lämmittelee ku meinas muuten paleltua.






Sitten tultiin kaupunkiin ja siinä olikin hetken aikaan ihmettelemistä kun mietti sitä, että gepsi ohjasi johonki ihme paikkaan. Aikani siinä pyörittyäni löysin sen, tunneli jossa kanava ja sen reunassa kevyen liikenteenväylä, sen on läpi linna kukkulan. Näppärää. Sitten huomasin ajavani Eurovelo 6 ja sit oli baana tasasta. Siinä ajellessani rupesin kattelee Puskaa. Löytyi sellainen kanavan ja joen välistä suojainen paikka, ei näy tielle ja kuitenkin lähellä. Kun aurinko laski niin teltta pystyyn ja mies nukkumaan ruokailun jälkeen. Huomenna on varmaan viimeinen etappi Ranskassa. 





Niin jos olisin jäännyt kiinni puska öistä ni varmaan istuisin linnassa. Se on 1500 ekua sakkoa jos jää kiinni.

Päivän data


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti