maanantai 18. tammikuuta 2021

2021

 Vuosikin ehtinyt vaihtua viime kirjoituksen jälkeen. Itselleni iski vain turhautuminen tähän koronaan ku ei tunnu pääsevän mihinkään ja loppuvuodesta oli kelitkin sellaiset ettei oikein kiinnostanut pätkääkään ajaa fillarilla. Tosin tuli paljon käveltyä ja ihmeteltyä elämään ja sitä mitä haluaa loppuelämältä. Ja nyt tiedän sen mitä haluan, toivon kovasti että tää korona aika menee ohi ja rajat aukeaa. Sen sitten paljastan kun ajankohta on kohdalla.

Eipä tässä muuta ku yritetään vain selvitä tästäkin.

torstai 12. marraskuuta 2020

Kuvia Pappilanniemestä

 Tässä tulee kuvia Pappilanniemestä ja kaikki ei ole aivan tarkkoja, johtuu siitä että kokeilin eri toimintoja ja valotuksia. Mutta jotkut onnistu ihan kivasti ja pari muokattua kuvaa.











































tiistai 10. marraskuuta 2020

Valokuvausta

 Kävin kaupungilla viettämässä aikaa kameran kera. Tässä tulos. Olkaa hyvä. Yökuvat on otettu eri valotusajoilla.