sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä viikonloppu

Nooh tuli tehtyä soppari tyttären kanssa et äitienpäivä viikonloppuna käydään mummolassa tandemilla ja laitetaan kärry perään, et nähdään mihin se vauhti asettuu.

Lauantaina lähdettiin heti kun oli tehty TAAS pari muutosta pyörään ja sormi auki. Ku oli saatu pakolliset tehtyä niin lähdettiin ja oli sitten vastatuuli ja ihan kivasti vaihteleva luokkaan tuulee pikkasen ja sitten tulee niin maan perkeleesti. (2-9m/s) Oliha siinä ajamista ku kärry oli vielä perässä ja siellä melkein kaikki mukaan tuleva tavara. Ja noi autoilijat, omistaako hyö silmät?? Miusta tuntuu ettei omista tai sitten ei vaan välitetä, minä, mulle jne.
No olin HYVIN ylpee isä tyttärestä joka jakso polkee tossa järjettömässä tuulessa. Toi on varmaan pahin tuuli mitä voi reissulla tulla ja lisäksi rippas pariin otteeseen vettä. Joutsenossa käytiin leipomon kahvilassa kaffeella ja munkilla. Mummolaan kun saavuimme, oli sauna lämmin ja ansaittu siideri. Tässä reitti data.



Sunnuntaina sitten oli takaisin polkeminen. Tosin ensin tutkittiin mummon aarteita ja juotiin kaffit äitien kunniaksi.
Nyt sentään oli aurinkoista mutta koleeta. Lappeenrannan torilla käytiin ja jatkettiin matkaa. Luultavasti olen keltaisessa nesteessä reissussa, ku yritin pikkasen hiljentää, ni tyttö pistää lisää kampikierroksia ja vauhtia on yli 20 km/h ja kärry perässä. Isä joutuu koville vielä. Ei paljoa höpötetty vaan ajettiin. Vielä pitäs testata trangian kaasujuttu ennen reissua. Ai niin nyt sitten ollaan kunnallisvaali ehdokas. Päivän data

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti