keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Lahti24 ja vähän muutakin

Se oli sitten lähtö perjantaina kohti juna-asemaa ja siitä junalla kohti Lahtea. Lahdessa vielä kohti vanhaa ravirataa. Siinä sitten ensimmäisenä CCG edustajana paikalla ihmettelin ja odottelin ja keitin sitten sapuskaakin odotellessani muita. Yhtäkkiä havahduin siihen että pari seurajäsentä oli ilmestynyt paikalle. Siinä autoa purkaessa he huomasivat että toiselta oli jäänyt takakiekko pois kyydistä ja toiselta ajokengät, makuupussi ja alustakin, mut ei se perjantain viettämistä estänyt.


Sotaratsu lähtövalmiiina ja kauppatavarat kyydissä.


Perjantai-illan leirin rakentamista

Siinä sitten saapui Tampereen seurajäsen paikalle ja sitten riitti tarinaa. Odoteltiin sitten saapuvaksi tippuneiden tavaroiden kerääjää paikalle ja hänen saapuessa paikalle siirryin telttaa höyhensaarille.

Lauantaiaamu alkoi raikkaasti huomenen toivotuksella noin ennen seitsemää ja tarttis saada jotain kahvin tapaista ja syötävääkin. Siinä sitten odoteltiin muita saapuvaksi ja nukkuvia herääväksi, että päästään aamupalalle. Se syötiin Hennalan nesteellä ja sitten takaisin. Siinä sitten totesin että lähden kahta seurajäsentä vastaan jotka pyörillä tulee Helsingistä. Joten ensin mentiin maltilla myötätuuleen aivan maltilla ei juurikaan käytetty voimaa. En juurikaan viettänyt taukoja vaan melkein Pukkilaan asti pääsin ennenkuin he tulivat vastaan.

Sitten vain kelkka ympäri ja kohti Lahtea ja leiriä. Siinä sitten ajettiin vastatuuleen Mattian kanssa vuorotellen halkoessa tuulta. Orimattilassa pidettiin tauko ja sitten jatkettiin matkaa ja seuraava tauko oli Lahdessa oleva aakkosbaariostoshelvettialkoineenjakauppoineen. Sieltä teippiä rannetta varten ja sitten ruokaa ja kaljaa sillä pärjää loppupäivän. Loppupäivä meni saunoessa ja paljuillessa ja syödessä. Sitten oli hyvä mennä nukkumaan.


Lauantaiaamu


Ruokatäydennystä

¨

Jengiä tullut lisää


Sunnuntaina heräsin ja kävin järjestäjien luona kahvilla ja sitten takas leirille ja ihmettelee. Siinä samassa laittelin tavaroita pakettiin ja suunnittelin lähteväni liikenteeseen. Mulkku ku olen luonteeltani niin jätin muut purkamaan leirin ja kävin hyvästelemässä järjestäjät ja lähdin kohti Kouvolaa pienen kiertotien kautta. Maisemat oli mahtavat ja ilmakin aivan kiva, ajokeliksi.



Kimon kanava


Jaalan Seo


Toiseen suuntaan


Kuusankoski


Kotona


Reissu oli todella mukava ja samalla testireissu siinä suhteessa että mitä pakata mukaan. Pyörä oli pakkausten suhteen vakain ajettava mitä olen ikinä ajanut. Toimiva kokonaisuus. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti