lauantai 21. toukokuuta 2016

Lahti24

Tuli sitten oltua tuollaisessa tapahtumassa 13.-15.5.2016. Tosin tapahtuma alkoi vasta 14 päivä mutta herrasmiesmäisesti olimma jo perjantaina laittamassa leiriä pystyyn. Perjantaina ei ollut muita kuin CCG porukkaa paikalla. Paljukin saapui ja melkein heti perään saapui vpk täyttämään paljun ja vesisäiliön. Iltapalaa syötiin ja meikällä loppui veto sitten aikaseen.

Aamulla herätys ja sitten rupesi muitakin saapumaan paikalle ja rupesi paikka täyttymään. Nyt sitten laitettiin telttasauna pystyyn niin pääsee saunaan välillä ja samalla paljuun. Mutta kello 12 lähdettiin ekalle kierokselle porukalla ja opastuksen kera. Reitti tutuksi ja sitten sai ajella ihan omantunnon mukaan. Rata oli sitten ei niin helppo kuin olisi ajatellut.

Välillä syötiin ja saunottiin ja paljuiltiin, jossain välissä piti nukkua väsymystä pois. Yölläkin oli kivaa paljuilla lämpimässä paljussa. Sadetta muuten sitten piisasi pitkin päivää. Kaljaakin meni ihan riittävästi.

Sunnuntaina kävin ajamassa kolme kierrosta. Oli muuten kädet pikkasen loppu, pariin kuukauteen maastossa ole oltu, joten se näkyi. Jaloista ei puhti loppunut vaan käsistä. Nopeesti sitten leiri purkautuin ja näytti siltä ettei siellä koskaan mitään ole järjestetty.


Kohti Lahtea.



Iltapala




Leiri melkei pystyssä



Sauna vasemmalla ja palju on vielä enemmän vasemmalla



Leiri kasaan 1


Leiri kasaan 2


Kotia kohti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti