keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Korona

Nyt eletään hyvinkin erikoisia aikoja ja luultavimmine emme palaa entiseen enään. Uskon että maailma muuttuu paljon. Koko pallo tuntuu olevan "kiinni". Rajoittavia toimia on tehnyt moni maa ja se on hyvä. Tietysti ongelma on se vanhempi väki saada ymmärtämään miksi näin tehdään. Itsekin kuulun riskiryhmään ja siten olen vältellyt kanssa käymistä ihmisten kanssa. Ulkoilemassa olen käynyt ja pyörälenkeillä, tietysti omat eväät mukana. Kaupassa käyn aamulla. Mutta uskon että selviämme tästä yhteispelillä, noudatetaan viranomaisten määräyksiä että saadaan tämä ohi vähäisin vaurioin.

Mutta käykää ulkoilemassa, pelatkaa pelejä perheen kesken, viettäkää aikaa perheen kesken. Minä vietän yksin aikaa muita ihmisiä vältellen.

Pidetään läheisistä huolta ja ollaan varovaisia ulkona. Katsotaan mihin mennään tämän viruksen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti