Heräsin aikaisin nälkään, noin klo 4. Onneksi oli meetvurstia ja suklaapatukka (ei ne kyll paljoo auttanut). Sitä oli kömmittävä ulos makuupussosta ja ruvettava purkamaan leiriä. 5 kilsan päässä on Pyhtään aakkosbaari, joka aukee kuuelta. Sinne siis aamukahville. Hieno kuutamo.
Aamukahvi tuli nautittuu hitaasti ja hartaasti, ei kiire minnekään. Nautit vain olemassa olosta. Tunnin siinä istuin, sitten taas tien päälle. Loviisaan asti meni ihan kivasti, mutta sitten alkoi tuskainen osuus. Tiesin kyllä että tuulta on ja pirun pikkumäkiä. Vastatuuli voimistui mitä lähemmäksi Porvoota saavuin. Jotenkin muistui vuoden 2017 reissun ekat päivät.
Porvooseen saavuttiin ja ruokapaikkaa piti etsiskellä ja löytyi kyll. Ruoka äänen suuntaan ja sitten takaisin tien päälle ja kohti Keravaa. Sanoinko jo et vastatuuli oli kova. Sen verta kova et ylämäki ja vastatuuli yhdistelmä oli sellanen et olis isompikin mäki, välillä joutu taluttamaan (ja ne näsäviisaat voivat itse kokeilla ajaa ylämäkeen reilussa 7 m/s vastatuulessa retkipakatulla pyörällä) Ei ollut helppoo ei. Voin sanoa että riepotteli. Sitten käännyttiin kohti Keravaa ja Nikkilän kautta vielä pitäs mennä. Nyt tuuli vasta riepotteli kunnolla ja välillä piti pumpata ilmaa takarenkaaseem (#vitunpasi) ku tuntu siltä et siellä on pieni reikä. Perille pääsin ehjänä ja hyvin hikisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti