sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tour de Mäntyharju

 Mäntyharju reissu alkoi jo perjantaina siirtymällä Kuukanniemeen noin 65km ajettiin maltillisesti vastatuuleen ja yrittäen väistää vesisateet. 

Aamulla pakattiin auto kummipojan kanssa aikasee ja eikun menoksi kohti Mäntyharjua. Laatuaikaa kummipojan kanssa autossa. Ilmoittautuminen ja maksu ja ranneke. Sitten pyörä tsekkaus, geelit ja patukat taskuun. Siitä sitten lähdettiin ja ajatuksena et niin pitkään ku mahdollista pysy porukan mukana. Vauhti oli alusta lähtien sellanen mukavan kova, vähän sellai epätasainen vauhti koko matkan, Tosin voi johtua myös siitä että ei aivan luota edellä ajavaan, kun muutaman kerran joutu sanoo et vittu näyttäkää ne merkit mihin ootte menossa ja ne tiessä olevat montut ajoissa. Muuten ajo oli ihan kiva. Pullojen täyttö tapahtui pikkasen puolen välin jälkeen, sitten alkoi reitin mäkisin osuus. Porukka hajosi pirtaleiksi sitten erääseen mäkeen ja itse oli juuri väärässä paikassa juuri silloin. Loppu meni erään kanssa ajajan kanssa vuorovedolla loppuun.
Ei napannut arpajaisvoitto, keittolounas naamaan ja pyörä autoon ja kohti Kuukanniemeä. 

Kuukanniemessä rojut reppuun ja nokka kohti kotia pyörällä ajaen. Nauttien kerranki ajamisesta ilman mitään kiirettä. Ja mitä väliä vaikka vauhti oli hidas. Kotio ehtii aina.

Dataa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti