torstai 23. toukokuuta 2013

Giro d'Alps Nellille 9. päivä

113.77/423.17km
ylös 696 m
Alas 1622 m
Aamu oli sitten kylmin tähän mennessä. Vafmaan oli yöllä lähellä nollaa. Camping on noin 1100 metrissä. Tänään vielä yksi vuoren ylitys ja sitten lasketellaan Como järvelle. Niin ne vaan suunnitelmat muuttuu. Giron perjantainen reitti voi muuttua ihan sääolojen takia, lunta luvassa huomenna tänne ja haluun olla jossain muualla silloin.
Päivän ensimmäoset 20 kilometriä meni vauhdikkaasti Edoloon asti. Sitten alkoi 15 kilometrin mäki 1200 metriin. Hitaasti ja varmasti ylös. Monia fillaristeja meni ohi ja kannusti, samoin teki rekkakuskit. Yhdistelmä kun on hidas. Nyt ollaan huipulla välipalalla ja sitten jatketaan kohti Sondroa taijotain.
Voe stana taas testtiin jarruja oikein urakalla. Näihköhä niistä jäi mitään jäljelle. Sen verta vauhdikkaasti tultiin alas ja välillä tuntu et autoilijat olivat tyytyväisiä vauhtiin. Välillä piti pysähtyä jäähdyttelemään jarrulevyjä, ku noita mutkia oli aika tiuhaan.
Sondrossa ei sitten ollut leirintäaluetta, joten nestetäydennys ja Kareisen poika huomas samalla et oli kämmenselät kärähtäneet, siis lyhkäsillä mentiin ja saatiin ne kuuluisat rusketusraidat. Ainoo vaan kämmenselät kärähti. Noh, mentiin sitten samaa vauhtia Colicoon asti. Välillä keskellä ei motään ja välillä ss38. Kaikki mahtu hyvin tielle vaikka välillä oli ahdasta. No kuitenkin pääsin hyvin Colicoon siis Como järven rannalle ja nyt olen ainakin yhden päivän paikallaan.
En ehtinyt kauppaan ennen sen sulkeutumista, joten suuntasin leirintäalueen vieressä/kyljessä olevaan ravinteliin. Siinä kehleyty hyvä keskustelu vierustoverin kanssa, miun huono englanti vastaan hänen hyvä englanti. Antoi todella hyviä vinkkejä tuleville päiville.
Samalla tuli ruumis ravittua, kuten myös sielu, hyvän näköinen tarjoilija tyttö. Kuten sanotaan et kauneus on katsojan silmissä.
Kirjoittelen nämä ja uutta tulee huomenna.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti