lauantai 17. joulukuuta 2022

Grandi seikkailee 40. päivä

Dampierre-sur-le-Doubs (näkyvä puska)-- Osselle-Routelle (melkein kylän keskellä)

Heräsin aamulla aikasin melkein 8 tunnin unien jälkeen, siis en kertaakaan herännyt. Aamulla pakkasta noin -10°C. Aika rapsakka keli sanoisin ja pyörä ja kamat kuurassa. Noh leiri kasaan ja liikkeelle. Tunnin ajon jälkeen sitten aamukahvi ja pala. Ennuste oli tälle päivälle aurinkoista mutta kylmää pohjoistuulta ja sitä se oli.

Nyt kun mennään "alamäkeen" siis veden virtauman suuntaisesti ja vielä myötätuuli niin matka joutu aika rivakkaan tahtiin vaikka en kyllä omasta mielestä tahtia ole lisännyt yhtään. Maisemat oli tutut mutta uudet kun tulee toisesta suunnasta. Paljon oli pysähdyksiä tänään ja välillä garminin kanssa tappelua siitä suostuuko se toimii vai ei. On miulla toinen laite matkassa, pitää ruveta latailee reitit sinne samalla ku niitä tekee. Ni on sitte valmiiksi siellä. Kirkon kellot soi, kello on 18 ja kaikki hyvin (mitä nyt tää pöjä on melkein kylän keskellä kanavan vieressä)

Oli vähän vaikee löytää paikkaa mihin teltan pistää, ku nää prkleen ulkoilevat ranskalaiset oli sankoin joukoin liikkeellä. Samoin olivat kaupassa (viimeinen lauantai ennen joulua, hölmö), ai taivas, melkein yhtä hullua ku Suomessakin. No onneks se on kohta ohi.

Maisemat oli kyll silmiä hiveleviä. Kuvat eivät anna oikeutta niille.





















Niin että kysykäö jos kuvissa joku juttu askaruttaa niin yritän selittää.




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti