keskiviikko 8. helmikuuta 2017

31. Päivä

Heräsin aamulla sitten normiaikaan eli kuudelta. Siinä sitten ihmettelin ja totesin että sitähän ollaan oltu kuukausi reissussa. No siinä sitten vielä tavarat kasaan ja seiskalta aamupalalle ja odottaa että iso lamppu syttyy. No piti vielä hakee tavarat ja viedä avain respaan ja sanoo tytölle, että ottaisin sen miun pyörän tuolta alhaalta. Tais hää käydä pitkillä piuhoilla näin aamulla, kun ei meinannut ymmärtää asiaa. Mutta matkaan pääsin.

Oikeastaan oli yllättävän helppoo päästä kaupungista ulos. Ihan yllätyin, seurasin vaan Rhonen vartta tietyn matkaa ja sitten siirryin tietylle tielle. Kävin täydentämässä ruokavarastot ettei nälkä pääse yllättää kesken reissun.






Hirveesti en viittinyt kuvia ottaa kun tuo sää oli sellanen kostean puoleinen. Ei oikein satanut, mut ei oikein ollut sumu, vaan enemmänkin sellanen että vesi roikkui ilmassa pienen pieninä pisaroina (lätäköissä ei näkynyt että olisi satanut) Eli ajoit niinku sumuvesi seinään. Kylmä ei ollut vaan aika lämmin, eikä tuullut. Muutaman pysähdyksen tein ja söin. Maisemista ei hirveesti päässyt nauttii mutta omivat ihan erilaiset kuin aikaisemmin. Kiva oli ajaa kun jalat tuntuivat toimivan kuin itsestään, tosin vaativat melkein 20 km alle että muistivat mitä tehdään.




Kyllä jotain aina näkyy matkan varrella. Mutta nyt oli liian märkää et viitsisi kuvata. Warmshovers paikkaan saavui noin klo 16.45 oli kyll sovittu että olisin viiden aikoihin. No ei hirveesti tarvinnut odotella kun Michele tuli kotiin. Siinä se ilta sitten vierähti kun juttelimme ja käytimme googlen kääntäjää. Asiat tuli kyllä selviksi noinkin ja mukavaa oli.

Päivän data

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti