keskiviikko 8. helmikuuta 2017

32. Päivä

Aamun herätys oli sitten mielenkiintoinen, kun nukkuessaan oli unohtanut missä oli. Sitten kun tajusi niin osasi nauttia heräämisestä. Nyt oli sitten kahvikupilla kokoa ei tarvinnu santsata.


Siinä sitten heitettiin hyvästit ja hyvän päivän toivotukset. Sitten vain tien päälle. Ajattelin ensin ajavani yhtä reittiä, mutta nähdessäni pilvien roikkuvan matalalla niin päätin sitten ajavani mahdollisimman suoraan isompia teitä pitkin. Kyllä oli taas kaikkea tarjolla tihkua, sumua, sadetta, kuuroja ja tietdnkin pohjoistuulta ja mihis mie olinkaan menossa, pohjoiseen.







Siinä päivän kuvat, en vaan jaksanut kuvata sumua ja tihkua sun muuta. Kiroilinkin mahtavasti matkan varrella, jopa maanittelin et eiks tää jo riitä. Jokseenkin kaikki mennyt miun tuurin mukaan, mutta aina ollut päivän päätteeksi tyytyväinen. Lidlissä kävin täydentämässä ruokavarastoa, vainoharhainen, ehkä pikkasen. Sitten oli enään viimeinen kymppi ja siitäkin ekat 5-6 km ylämäkeen. Perillä. Warmshovers paikassa. Täällä on kolme touhukasta mini-ihmistä, mutta kiba seurata heitä, tulee jotenkin omat muksut mieleen. Huomenna jatkan taas ja toivon et olis jotain muuta keliä tällä kertaan.

Päivän data

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti